Niinpä. Siinä olimme hetken aikaa sanattomia molemmat; kaksi täysin vierasta ajatusmaailmaa olivat kohdanneet kuin materia ja antimateria. Tämän nimenomaisen älykkään ja menestyneen ihmisen asenteeseen saattoi vaikuttaa se, että taannoisen gallupin mukaan Shanghain kaikista ammattikunnista vähiten arvostettu oli - arvaatte jo: taiteilija. Kansa äänesti rikollisetkin kirjailijan yläpuolelle! Repikää siitä.
Ei tuollainen asenne ole silti harvinainen täällä Suomessakaan. Jos alat kirjoittaa vakavissasi fiktioromaaneja, voit varautua suoraan siihen, että olet yllättävän monen silmissä tietynlainen vitsi, hiukan pimahtaneena pidetty, luuseri, viherhippikommari, mitä hyvänsä, siihen asti kunnes menestyt. Sillä menestynyt kirjailija tai muusikko muuttuukin sitten taikaiskusta jälleen arvostetuksi tutuksi, jonka seurassa kehtaa, tai jopa pitää näyttäytyä! ;)
Muuan entinen kollegani totesikin vuosia sitten, että taiteen arvo syntyy puhtaasti sen myyntiluvuista. Useat muut kollegani olivat samaa mieltä, ja halusivat esim. tuet taiteilijoilta pois. Eräs tuttuni puolestaan pitää taiteilijoita alhaisista alhaisimpina; pummeina, renttuina ja moraaliltaan täysin ei-hyväksyttävänä roskana.
Karu fakta vain on se, että aivan aniharva kirjoittaja, muusikko, kuvataiteilija tai muu luovan taiteen tekijä "menestyy" arkisen maailman pääkriteereillä, eli rahalla ja maineella.
Tuumitaanpa tätä hetki.
Siitä olen täysin samaa mieltä, että lähes jokainen fiktiokirjailija tai tietyn sortin muusikko on enemmänkin kuin vain vähän päästään vialla! Mistä niitä tarinoita tai John Lennonin biisejä muuten tulisi? Positiivinen hulluus on tietyn itsetuhoisen jääräpäisyyden ja rajattoman kärsivällisyyden ohella ammatin edellytys.
Niin, ammatin..?
Eräs tuttuni totesi kerran (aivan vakavissaan) minulle, ettei kirjailija ole hänen mielestään ammatti, eikä siitä siksi pidä maksaakaan kirjoittajille normaaleihin palkkoihin verrattavia summia! Arvaatteko mitä ao. tuttuni tuolloin teki? Hän oli kehittämässä uusia kirjapalveluita! Ironista? Muttei uutta. Jokainen tämän lukeva musiikintekijä tai musiikkiteollisuudessa työskennellyt tietää esimerkkejä musiikkipomoista ja kyseisen bisneksen muista johtajista, jotka vähät välittävät sen paremmin musiikista kuin muusikoista - ainoastaan siitä, miten paljon rahaa näistä saadaan minimaalisin kustannuksin puristetuksi ulos. Tätä taustaa vasten ei ole kovin ihmeellistä, että molemmilla aloilla on mennyt jo pitkään aivan päin prinkkalaa!
Valitettavasti tuo alan yleinen pahoinvointi heijastuu myös kirjoittajiin. Yhteistä musiikkialan kanssa on se, että vain aivan aniharvoihin, "varmoiksi" katsottuihin tekijöihin panostetaan. Muut eivät saa edes mahdollisuutta.
Nyt joku saattaisi huutaa varjoista: "Mutta sosiaalinen media muuttaa kaiken, ja tasa-arvoistaa niin kirja- kuin musiikkibisneksenkin! Jokainen voi olla oma kustantajansa! Yhteisö tekee ilmaiseksi vaikka mitä! Jokainen voi kaveripiirinsä kautta tavoittaa koko maailman, ja tulla ilmiöksi!"
Heh, kaunis unelma! :) Se ei vain, ikävä kyllä, mene noin. Ei ainakaan ihan vielä - eikä koskaan aivan noin.
Mietitäänpä hetki miksei. Koko teeman käsittely vaatisi kirjan verran, ellei useitakin, joten keskitytään tässä nyt aivan konkreettiseen kysymykseen: miksi juuri sinun oikeasti hieno tarinasi takoo kenties päätään kuuluisaan Karjalan mäntyyn.
Syitä on monia, ja voisimme ehkä nimittää niitä menestystä vartioivaksi kolmipäiseksi lohikäärmeeksi. Ensimmäinen pää kulkee nimellä "Tarinasi tulee olle riittävän hyvä tarkoitukseensa sekä sisällöllisesti, että teknisesti." Toinen on: "Tarinasi tulee osua oikealla hetkellä oikeaan tarpeeseen." Kolmatta voisi ehkä kuvailla: "Sinun on saatava tarinasi tuona hetkenä oikeiden ihmisten tietoisuuteen."
Voit taistella kolmipäistä lohikäärmettä vastaan osittain omin avuin, taitosi, sinnikkyytesi, suhteidesi ja muun voimin. Mutta kaikkia noista päistä et saa (tällä hetkellä) iskettyä poikki ilman aivan puhdasta onnea.
Tarinan "hyvyyteen" voit itse vaikuttaa paljonkin, etenkin jos ympärilläsi on fiksuja ystäviä ja mielellään myös kohtuullisen paljon ylimääräistä rahaa. Ei nimittäin ole sattumaa, että omakustannekirjoittamista sanotaan "kalliiksi harrastukseksi". Köyhälle jo pienenkin kirjaerän teetättäminen, käännättämisestä puhumattakaan, on iso kustannuserä ilman mitään takeita siitä, että saat rahojasi koskaan takaisin. Mutta tuo on vielä katkaistavissa oleva lohikäärmeen pää. Siitä osoituksena vaikka "Fifty Shades of Grey"; umpisurkeaksi kriitikoiden haukkuma sadomasopornoromaani, joka myy kotiäideille maailmalla tällä hetkelläkin sairaita lukuja. Niin: tarinasi tulee olle riittävän hyvä tarkoitukseensa. Se ei tarkoita aina sitä, että sen tarvitsisi olla Tolstoin tasoa. Lainatakseni entistä kollegaani toisesta elämästäni: "You don't have to be good to be the best." Tärkeää on vain se, että lukija pitää lukemastaan, ja mieluiten rakastaa sitä!
Toinen kohta, eli muuttuvien trendien haistaminen ja juuri "oikeanlaisen" kirjan laittaminen markkinoille "oikealla hetkellä" onkin sitten jo lähinnä mustaa magiaa. Tuota noituutta kustantamot, kuten levy-yhtiötkin kuitenkin seuraavat hyvin vakavina. Trendejä. Jos tarinasi ei "tunnu oikealta" sen hetken näkymättömään trendi- ja markkinaimuun, eikä siten sovi tarkkaan määriteltyihin lokeroihin, se mitä varmimmin heitetään heti kättelyssä pellolle. Esimerkki: punkrockin valtavuosina oli täysin turhaa yrittää tarjota useimmille levy-yhtiöille The Eaglesin kaltaista melodista stadionrokkia tai vaikkapa progea. Sillä ei ollut merkitystä, että miljoonat musiikin ystävät yhä janosivat myös "muodista (väliaikaisesti) poistunutta" musiikkia. Heistä ei vain välitetty, vaan kaikki resurssit siirrettiin trendikkäisiin bändeihin - ja musiikinkuluttajiin. Niin kone toimii.
Kirjasi saattaa olla erittäinkin hyvä. Mutta jos ajankohta, markkina-alue, kohdeyleisö tai jokin vastaava asia on sille kustantajien, median, yms. silmissä väärä tai epäselvä, sitä ei luultavasti kustanneta - eikä se saa mitään näkyvyyttä. Game over. Tuota lohikäärmeen kaulaa ei voi katkaista ryhtymättä hyvin, hyvin laskelmoivaksi kirjoittajaksi. Game of Thrones on ehkä täydellinen esimerkki onnistuneesta trendillä laskelmoinnista. Se ei voinut epäonnistua. Pulmaksi nousee vain se, että harva kirjoittaja on samalla myös laskelmoiva bisnesihminen. Noiden asioiden pelkkä miettiminenkin vie monelta kirjoittajalta innon ja fokuksen itse tarinaan. Tämäkin on musiikkimaailmasta tuttua.
Onneksi poikkeuksiakin säännöstä on. Periaatteessa nykypäivänä on ongelma tehdä mitään mitä ei voida sijoittaa tiettyyn tarkkaan "lokeroon" - tai kirjakaupan tarkalleen tiettyyn hyllyyn. Rajoja rikkovat kirjat tai musiikkialbumit joko floppaavat täysin, vailla mahdollisuuksia - tai sitten, harvoin, juuri samoista syistä muodostuvatkin suurmenestyksiksi. Paras (tietämäni) esimerkki lienee Neil Gaimanin "American Gods" -romaani. Tuo outo, kiehtova mestariteos rikkoo kaikki rajat ja normit - ja sai, vastoin monen odotuksia myös kaikki palkinnot sekä mahtavan myynnin. Se muodosti tietyllä tapaa oman genrensä. Erilaisuus on riski, mutta tavanomaisuuden markkinoilla se voi olla myös juuri se keinosi erottua massasta!
Edellinen lohikäärmeen pää liittyy kolmanteen päähän, eli siihen, miten tavoitat oikeat ihmiset. Näitä on useita lajeja, ja ne kaikki sinun on tavoitettava ja vakuutettava menestyäksesi. Lukija on loppukädessä ainoa todella tärkeä ihminen tavoitettavaksi ja vakuutettavaksi. Lukijan tavoittaminen vain käytännössä vaatii (jälleen yhteys musiikkibisnekseen) tiettyjen välikäsien, portinvartijoiden ja mielipidevaikuttajien tavoittamisen ja saamisen ensin puolellesi!
Kuten aiemmin totesin, pelkkä sosiaalinen media ei tee kirjastasi hittiä, ellet satu osumaan aivan täydelliseen hetkeen ja trendiin (eli lohikäärmeen päähän #2). Sekään ei välttämättä riittäisi. Sillä hyvin monet meistä ostavat kirjoja arvosteluiden kautta. Nyt tullaankin Suomessa vielä vallitsevaan, erittäin vakavaan miinaan: sen paremmin omakustannekirjoja kuin sähköisiä kirjojakaan ei maassamme käytännössä arvostella. Pelkällä e-kirjalla et pääse lehtiarvosteluihin, nettiin, et kerta kaikkiaan minnekään, ellet ole todella onnekas tai keksi jotain aivan uutta... Tässä kohdin pelialusta ei siis enää ole tasainen. Jos kirjasi on pelkkä e-kirja, ja pahimmillaan vielä "epäilyttävä omakustanne" sitä ei arvostella, eikä sitä luetella kirjallisuusluetteloissa, tai missään. Sitä ei, toisin sanoen, "ole olemassa"! Näin siis Suomessa vuonna 2013. Tulevaisuudessa asia toivottavasti on toisin.
Menestyäksesi tarvitset näinä aikoina Suomessa myös täysin välttämättä paperiversion tarinastasi. E-kirjat eivät myy täällä juuri kourallista enempää (vertailun vuoksi: USA:ssa niiden osuus on jo yli 50% kaikista kirjoista), ja nekin, joiden sanotaan myyvän, kulkevat pääosin kampanjoissa eräänlaisina kylkiäisinä. Tarvitset siis kustantajan! Mutta kustantajapa ei koe tarvitsevansa sinua, ellet jälleen kerran ole todella onnekas, omaa suhteita, tai yksinkertaisesti kirjoita kiistatonta hittiä tai mestariteosta. Tilanne on täysin sama kuin levy-yhtiöissä. Vain muutamat työt julkaistaan, ja niiden on oltava "varman päälle" rahaa tekeviä. Riskejä ei juuri oteta. Yksi ainoa ihminen lukaisee, todennäköisesti hyvin nopeasti ja vain lyhyen matkaa, sydänveresi tuotetta. Jos hän ei satu pitämään siitä, vaikka kollegansa kenties pitäisi, niin... Tough luck! Game over. Ei selityksiä. Ei valitusoikeutta. Takaisin margariinitehtaan linjalle Aku Ankan tapaan.
Jos sinulla on rahaa, voit toki painattaa arvostelu- ym. kappaleita. Nekään eivät silti kiinnosta esim. arvostelijoita, ellei niissä ole kustantajan "hyväksytty" -leimaa. Ei kustantajaa -> peli hävitty. Ja koska kustantaja ei 99% varmuudella tarinastasi vakuutu, kriittinen lohikäärmeen kaula jää katkaisematta, ja kirjasi vain pienen piirin tietoisuuteen, kalliin harrastuksen saavutukseksi, josta voit lähinnä itsellesi ja parille tutulle todeta: "No, tulipa tehtyä ja yritettyä." nostaessanne maljaa unohdetulle mestariteoksellesi lähiökapakassa.
Umpikuja?
Tavallaan kyllä. Ja tavallaan ei. Sillä asiat ovat tätä kirjoittaessani suuressa käymistilassa. Kuten hyvän ystäväni, musiikkialan todellisen edelläkävijän, gurun ja ammattimiehen, Timo Poijärven kanssa juuri tuumin, kirja-alalla tapahtuu nyt täsmälleen samat asiat kuin musiikkialalla noin ehkä 6..8 vuotta sitten. Aivan samat sotkut kopiosuojausten, hinnoittelun, laitteiden, tulomallien, tekijänoikeuksien, kaiken kohdalla. Mikä sai levy-yhtiöt 2000-luvun jälkipuoliskolla polvilleen saa nyt kustantamot polvilleen. Viisas voisi ehkä oppia tästä jotain?
Mutta "viisaus ei asu meissä", kuten Apulanta muinoin lauloi. Julkaisuala yrittää toimia yhä menneen maailman metodein. Kuten musiikkiyhtiöt huomasivat olevansa kykenemättömiä siirtymään fyysisten muovikiekkojen teettämisestä ja jakelemisesta virtuaaliseen, sähköiseen, vaikeasti kontrolloitavaan, rajoja tuntemattomaan nettimaailmaan, kustantamot ja alan muu infrastruktuuri (kauppoja myöten) on ankkuroitu niin syvälle vuosikymmenten saatossa luotuihin suhteisiin ja toimintatapoihin, etteivät ne yksinkertaisesti kykene muuttumaan.
Ne eivät voi muuttua, ainakaan nopeasti. Se lähtee jo yksittäisistä työntekijöistä, joille on maksettu kenties vuosikymmenten ajan tiettyjen asioiden tekemisestä tietyllä tavalla. Nämä ihmiset tuntevat toisensa, ja jatkavat aivan varmasti vanhaan malliin toimeentulonsa turvaamiseksi, vaikka firman johto miten karjuisi: "Perkele, me emme ole enää tiiliskivien julkaisija, vaan sosiaaliseen mediaan ulottuva moderni ja innovatiivinen sähköisten tarinakokonaisuuksien kansainvälinen mahdollistaja!"
Mitä herra/rouva Virtanen tekee tuollaisen viestin jälkeen? Hän hymähtää, hakee kupin kehnoa kahvia, raapii takamustaan, pelaa ehkä pasianssin vanhalla tietokoneellaan, ja jatkaa sen jälkeen *täysin* samoja rutiineja kuin aina ennenkin. Niitä, joilla häntä on mitattu - ja millä häntä mitä luultavimmin yhä mitataan. Organisaatio ei muutu, jos sen työntekijöillä ei ole motivaatiota (ja osaamista) muutokseen. Se koettiin musiikkialalla, ja nyt se koetaan julkaisualalla.
En usko sen paremmin levy-yhtiöiden kuin kustantamoidenkaan muuttumiseen joksikin aivan muuksi yhden yön aikana, tai ehkä koskaan. Kissasta ei tule koiraa, vaikka sen yrittäisi opettaa haukkumaan. Siinä vain menee niin kasvattajan kuin kissankin hermot. Nämä jutut ratkeavat vain uudenlaisten toimijoiden avulla. Sellaisten, joilla on suhteet kaikkiin tarvittaviin tahoihin kirjailijoista lukijoihin, kääntäjistä kustannustoimittajiin, kustantamoista nettioperaattoreihin, sosiaaliseen mediaan, maailmaan. Kutsutaan näitä vaikka tarinaoperaattoreiksi.
Tulevaisuudessa sinä kirjoittajana saatat olla tarinaoperaattorin asiakas, et perinteisen kustantamon. Se tekee sinulle mahdolliseksi keskittyä siihen minkä parhaiten osaat: kirjoittamiseen. Se mahdollistaa laadunvalvonnan uudenlaisilla kuvioilla, käännökset ulkomaan markkinoille, jakelun yhteistyökumppanien kautta minne tahansa, ja kyllä... Myös perinteisten kirjojen painattamisen, kun siihen on tarvetta.
Pelkkää visiota? Ei.
Sillä olen toisessa elämässäni nähnyt jotkin hyvin suuret muutokset varsin läheltä. Tämä muutos voi alkaa jopa Suomesta, niin takapajula kuin olemmekin joissakin asioissa. Ja sen vaikutukset saattavat kantaa odottamattoman kauas.
Silloin tilanne tämän kirjoituksen alkuperäisen kysymyksen suhteen onkin äkkiä täysin toinen. Silloin kolmipäistä lohikäärmettä ei enää ole. Silloinkaan ei ole millään lailla luultavaa, saati varmaa, että tarinamme muuttuisivat hiteiksi ja valloittaisivat maailman. Mutta silloin - ja minulla on syyni uskoa, että puhumme tässä melko läheisestä tulevaisuudesta - paljon nykyistä useammat hyvät tarinat saavat ainakin mahdollisuuden löytää lukijansa niin lähellä kuin kaukanakin.
Mitä tuumaatte? :)
Lukemisen ja musiikin iloa itse kullekin kesää odotellessa!!
