Netti on täynnä ilmiöitä, ja siten loppumaton aarreaitta ihmisen käyttäytymiseen keskittyville tutkijoille. Jotkut näistä ilmiöistä tekevät toisista - joskin äärettömän harvoista - rikkaita ja kuuluisia. Kuka ei ole kuullut esim. eteläkorealaisen PSYn "Gangnam Style" -biisiä videoineen? Tarinapuolella viimeisin esimerkki odottamattomasta jättimenestyksestä lienee "Fifty Shades of Gray" - brittiläisen kotirouvan kirjoittama vähintäänkin pehmopornoa edustava sosiaalisen median välityksellä räjähdysmäisesti levinnyt omakustannekirja, joka on tätä kirjoitettaessa myynyt jo yli 70 miljoonaa kappaletta. Elokuvat yms. ovat suunnitteilla... Viihdemylly toimii ja tekee rutosti rahaa.
Mikä tällaisten ilmiöiden viesti on meille muille kirjoittajille? "Fifty Shades..." ei ole saanut mainetta minään kirjallisena mestariteoksena - paremminkin päinvastoin. Se ei ole mikään viesti siitä, että kun kirjoitat jotain riittävän (!) tasokasta oikealle kohderyhmälle, ja laitat sen Facebookin ja muiden modernien välineiden kautta leviämään nettiin, olet hetken päästä uusi miljonääri. Juttu ei vain toimi niin, ikävä kyllä... ;)
Omakustanteet ovat kyllä nouseva trendi, ja niiden kohdalla sosiaalinen media, eli käytännössä Internet, on yksi julkisuudessa tärkeänä pidetty menestyksen edellytys. Ellet satu itse olemaan varakas ihminen, jonkun kun on aina hoidettava tietyt asiat kirjoittamisessa ja sen "tuotteistamisessa". Yksi asia on laadunvalvonta. Omakustanteilla on melko huono maine eräänlaisena "kaatopaikkana" tarinoille, jotka eivät ole kelvanneet kustantajille. Tuo mielikuva on sinänsä täysin ymmärrettävä.
Se ei vain vastaa kovin hyvin todellisuutta. Musiikkimaailma on kokenut tietyt verkottuneen, digitaalisen maailman ilmiöt jo vuosia ennen kirjamaailmaa, eikä sillä puolella enää ihmetellä lainkaan artisteja (usein hyvinkin nimekkäitä), jotka ovat huomanneet pärjäävänsä itse asiassa paremmin ilman välikätenä toimivaa levy-yhtiötä (vastaa kirjapuolella pitkälti kustannusyhtiötä). Kirja-ala on kuitenkin ehkä jopa kymmenisen vuotta jäljessä siitä, minkä musiikkiala lähinnä kantapään kautta oppi. Eikä ole vieläkään täysin sisäistänyt oppimaansa.
Se, onko kirja omakustanne vai "kustannettu", on täysin yhdentekevää itse kirjan laadun ja lukijakokemuksen suhteen. Kustantaja on vain välikäsi, jonka tietyllä tapaa koetaan "takaavan" kirjan laadun kuluttajalle. Siitäkin huolimatta, että kustannettuihin teoksiin mahtuu täyttä roskaa - ja omakustanteisiin oikeita timantteja. Kysymys on siis mielikuvista (joilla on tunnetusti suuri voima). Samoin siitä, etteivät kustantajat (kuten levy-yhtiötkään) välttämättä rakasta kilpailijoita, jotka käyvät suoraan heidän tuloapajilleen.
Jos omakustanne on hyvin ja kriittisesti viimeistelty, ei ole mitään syytä pitää sitä pienimmässäkään määrin "vähäisempänä" kirjana kuin sellaista, minkä päällä lukee kustantajan nimi. Huokeampi se usein on, koska välikäden puuttuessa, kuluttajahintakin voidaan asettaa inhimillisemmäksi. Tämäkin on tosin kaksiteräinen miekka, sillä jotkut lukijat arvelevat ainakin alitajuntaisesti kirjan hinnan korreloivan suoraan sen laatuun. "Liian halpa" kirja, etenkin e-kirja, on monelle epäilyttävä. Jälleen: aiheetta, mutta... Niin vain on.
Se tietynlainen imago- ja bisnessota, minkä musiikkiteollisuus kävi 2000-luvun puolivälin paikkeilla todella verisenä ja kuluttajiakin vahingoittavana, saattaa olla kirjabisneksessä vasta nyt syntymässä. Idioottimaiset ja lähinnä lainkuuliaisia ihmisiä rankaisevat kopiosuojaukset, monien kustantamoiden halu yrittää pitää hinnalla millä hyvänsä kiinni vanhoista malleistaan (ja esim, omakustanteet siten pois markkinoilta), ja kaikenlainen muu epäterve sonta on ehkä nyt nostamassa päätään. Meitä lukijoita aivopestään, kuten meitä aivopestiin myös musiikkiasioissa, uskomaan että asiat, jotka vahingoittavat meitä, ovatkin etumme. Siihen ansaan ei pidä enää langeta! Paska kun on paskaa, vaikka miljardi kärpästä siitä pitäisi. Sinä ja minä emme hyödy pätkän vertaa siitä, jos joudumme ostamaan biisin - tai kirjan - aina uudelleen esim. vaihtaessamme puhelintamme tai tablettiamme. Siitä hyötyy vain välikäsi, jota ei kannata ruokkia.
Mistä päästäänkin epäloogisella aasinsillalla "pitämiseen", eli "tykkäämiseen", eli vaikkapa Facebook -suosioon... Siihen, miten vaikka juuri Facebook tekee sinusta menestyskirjailijan, julkkiksen, kauniin, rohkean ja sikarikkaan. Eli siihen, miten se ei sitä todennäköisesti tee!
"Fifty Shades..." ei tehnyt kotirouvasta miljonääriä hetkessä siksi, että se olisi ns. hyvä kirja. Viihteessä on omat kummat lakinsa. Eipä Britney Spearskaan ole John Lennon, mutta hyvin on hänkin myynyt. Kaikessa "taiteessa" on tärkeää pitää mielessä jako sen välillä, mikä on taidetta, mikä hyödyllistä - ja mikä ihan rehellisen puhtaasti viihdettä. Tuo "pornokirja" osui vahingossa maailmanlaajuiseen ilmiöön, jota voisi kenties kuvata sanoin: "avioituneet, keski-ikäiset, sukupuolielämäänsä turhautuneet ja kyllästyneet naiset". Heille tuo kirja jatko-osineen avasi mielikuvituksen ovet johonkin mitä he todella kuumeisesti kaipasivat omaan elämäänsä. Vastaavaa tuskin tapahtuu ihan heti. Sille kirjalle oli yksinkertaisesti odottamaton, mutta suunnaton inhimillinen tarve...
Harvalle kirjalle on vastaavaa tarvetta. Fiktiossa pelataan yleensä aivan eri pelikentällä.
Tavallisempia tarinoita ja kirjoja on maailmalla miljoonittain. Hyviäkin sellaisia. Todennäköisyys siihen, että juuri sinun tarinasi saisi ihmiset huutamaan "Wau!!!" mäkkärin telkkarimainoksen tapaan, ja käynnistämään aivan mielettömän menestystarinan, on vähäinen. Facebook-yhteisö esimerkiksi kyllä pystyy auttamaan asioiden leviämistä, mutta vain, jos olet jo varsin "tunnettu", uskottava ja erittäin hyvin verkottunut. Eikä haaste lopu siihen. Juuri Facebook on hiljattain pörssiin mentyään löytänyt itsensä tilanteesta, jossa sen on tehtävä rahaa, eikä vain haalittava lisää jäseniä! Se on jo ylivoimainen markkinajohtaja ilman uskottavia kilpailijoita. Nyt se alkaa rahastaa meitä.
Jotkut ovat jo tietoisia siitä, etteivät läheskään kaikki lähettämämme viestit Facebookissa päädy kuin murto-osalle "frendejämme" siellä. Uusi kirjailija saattaisi ajatella käyttävänsä tuota kaveriverkostoaan huikean eepoksensa markkinointiin, etenkin, jos liikaa ylimääräistä rahaa ei ole. Tuo onnistui vielä jokin aika sitten, mutta ei onnistu enää. Facebook ei enää tarjoa ilmaisia lounaita! Vaikka kirjoittaisit uuden Tarun Sormusten Herrasta, vain hyvin pieni joukko ihmisiä löytää sen Facebookin kautta - ellet ala maksaa Facebookille!
Ja siinäpä sitten vasta lysti alkaakin. Jos, nimittäin, maksat heille kerrankin siitä, että edes kaikki oman tuttavapiirisi ihmiset saisivat vaikkapa tiedon uudesta julkaisemastasi kirjasta, olet koukussa. Silloin viestejäsi levitetään kyllä laajemmalle yleisölle, mutta ainoastaan niin kauan kuin maksat siitä, kaiken aikaa! Jutun häijy puoli on siinä, että jos - syystä tai toisesta - lakkaat maksamasta, huomaat kohta, ettei Facebook lähetä tiettyjä viestejäsi enää juuri kenellekään! Eli tilanne on huonompi kuin ennen "suojelurahan maksamista"!
Tässä kaikessa ei pitäisi olla mitään yllättävää ja ihmeellistä. Se on tylyä markkinataloutta. Facebook pyrkii tuottamaan voittoa, ei hyväntekeväisyyttä. Jos kirjoittajalla ei ole rahaa muihin perinteisiin markkinointi- ym. toimenpiteisiin, hänellä ei ole jatkossa rahaa myöskään käyttää sosiaalisen median tärkeimpiin välineisiin. Hän on silloin Facebookille hyödytön pummi. Siinä mielessä mikään ei muutu, ikävä kyllä. Olisi mukavaa ajatella nettiä sosiaalisine medioineen myös tietynlaisena tasa-arvoisuuden edistäjänä ja mahdollisuuksien luojana. Ja onhan se sitäkin. Facebook ei vain ole enää osa sellaista Internetiä. Juuri mikään pörssiyhtiö ei ole, vaikka jotkin niistä toimivat kyllä yllättävänkin fiksusti. Vain sellaisten kanssa kannattaa tehdä sopimuksia.
Tulemme silti näkemään uskomattomia ja odottamattomia menestystarinoita, joista monet leviävät juuri vaikkapa Facebookin tai Youtuben kautta ympäri maailman. Sitä emme välttämättä saa tietää, millaiset sattumat (yleensä malliin: joku tuntee juuri oikean henkilön juuri oikeaan aikaan) tai rahoitukset vaikuttavat niihin. Ainoa täysin varma asia on se, että vaikkei esimerkiksi sosiaalinen media pysty yksinään luomaan kirjoille menestystä (paitsi aniharvoissa lottovoitto-tapauksissa), monikaan kirjoittaja ei sitä pääse tulevaisuudessa pakoon. Eikä sitä kannatakaan pakoilla! Nykypäivän netti ja sosiaalinen media ovat kirjoittajalle aivan fantastinen mahdollisuus - eivät uhka! Yhä useammat ihmiset haluavat mm. seurata suosikkiartistiensa ja -kirjailijoidensa ajatuksia ja edesottamuksia mm. Facebookissa. Siihen FB onkin vielä luonteva, hieno väline! Paikka, jossa kirjoittaja ja lukija voivat kohdata - sitä paremmin, mitä innostuneempia molemmat osapuolet ovat asiasta.
Ne harvat kirjoittajat, joista tulee joko paikallisia tai kansainvälisiä "superstaroja", joutuvat sitten kohtaamaan kuuluisuuden pimeämmätkin puolet, ja ihan senkin realiteetin, että on eri asia kommunikoida esim. sadan "Facebook-tykkääjän" kanssa kuin sadan tuhannen. Ylivoimaisesta osasta musiikkia tai tarinoita ei koskaan tule mitään suurta tai kuuluisaa, saati rahaa tuottavaa. Se ei ole kiinni laadusta; kyse on monista asioista, joista vähäisin ei liene onni.
Mutta jokaiselle kirjoittajalle siellä: nauttikaa hetkestä! Nauttikaa siitä, että teillä on hyvä Tarina kerrottavana. Nauttikaa jokaisesta yksittäisestä lukijasta, joka - edes hetken ajan - koki saaneensa teiltä jotain ainutkertaista pientä taikaa arkeensa! Kunnioittakaa heitä, joka ikistä tarinanne seuraajaa! Vaikka heitä olisi alkuun vain kourallinen! Vastatkaa heidän joka helkkarin kysymykseensä, sillä ne kysymykset tulevat sydämestä! Sen parempia kysymyksiä ei voi olla. Jokainen ihminen, joka on maksanut vaikka euronkin sinun kertomastasi tarinasta, ansaitsee täyden huomiosi! Sillä hän on uskonut sinuun - ja kirjoittajan tulee myös uskoa lukijaansa. Vain niin homma toimii. :)
Nauttikaa jopa epätietoisuudesta tulevaisuuden suhteen. Jotkut "onnistuvat" - ja jopa onnistumista on montaa sorttia. On joka tapauksessa hyvä tehdä sellaista mistä nauttii, etenkin, jos jotkut muutkin nauttivat työsi hedelmistä. Ja vaikka lopussa kävisi miten hyvänsä...
Jotkut täällä saattavat muistaa sympaattisen jenkkibändi Quarterflashin, joka nosti 80-luvun alussa lahjakkaan nuoren opettajapariskunnan (!) hetkessä listaykkösiksi ja musiikkibisneksen hulluuden keskipisteeseen. Kuten niin monesti käy, alun taivaallinen menestys (jopa hienon musiikin kera!) vaihtui hyvin nopeasti unohdukseen. 25 vuotta myöhemmin tuo pariskunta, Marv ja Rindy Ross (nainen taivaallisella äänellä ja saksofonilla! :) ), teki vielä uuden levyn "Goodbye Uncle Buzz" - omakustanteena, kuinkas muuten. Se on heidän jossain mielessä ehkä hienoin (ainakin tunnelmaltaan aidoin) levynsä, ja niin kaukana hittihakuisuudesta kuin vain voi kuvitella. Mutta se on lämmin ja rakastettava levy, joka tuo mieleen ehkä alkusyksyn haikeansuloiset, rauhalliset tunnelmat monivärisen metsän keskellä, jolloin aika pysähtyy.
Tuon albumin päätösbiisin nimi sanoo kenties kaiken (tärkeän): "At least I tried"...
Eli: "Ainakin yritin."
Yrittää ainakin aina voimme. Mitä lopulta tapahtuu, on vallan toinen asia. Ja kenties juuri sinun kertomasi tarina yllättää, ellei peräti muuta, maailmaa. On vain yksi tapa ottaa asiasta selvää.
Kirjoita... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti